FC Inter 2015
Lähetetty: 09 Marras 2014 13:36
Arvausliigan sivulta bongattua:
Dragtsma haluaa Interiin ensi kaudeksi kaksi uutta hyökkääjää
FC Interin hollantilaisluotsi Job Dragtsma haluaa joukkueeseensa ainakin kaksi uutta kärkimiestä kaudeksi 2015.
Inter onnistui tekemään päättyneen kauden Veikkausliigassa 42 maalia 33 ottelussa. Määrällisesti lukema oli koko sarjan kuudenneksi paras, mutta Dragtsmaa lukemat eivät miellyttäneet alkuunkaan.
Maaleista yhdeksän teki kolmannen täyden kautensa sinimustaraidallisten riveissä pelannut hyökkääjä Irakli Sirbiladze. Dragtsman mukaan maalinteko jäi liikaa georgialaisen harteille, ja ensi kauden suunnitelmana onkin haalia turkulaisryhmään ainakin kaksi uutta hyökkääjää.
- Emme tehneet tarpeeksi maaleja, meidän pitää saada hyökkäykseen lisää materiaalia. Sirbi pelasi lähes kaikki pelit viime kaudella, koska vaihtoehtoina hänen tilalleen oli suurimmaksi osaksi vain junioripelaajia. Meidän täytyy löytää kaksi uutta hyökkääjää, sillä yksi ei riitä, Dragtsma kertoi.
- Tarvitsemme vahvistuksia myös puolustukseen, hän jatkoi.
Dragtsma kertoi myös, että keskusteluita viime kaudella joukkuetta edustaneiden pelaajien kanssa käydään vielä loppuviikon aikana. Ensi kaudella jo yhdeksännen peräkkäisen kautensa Interin päävalmentajana aloittava "Jobi" oli erityisen mielissään 18-vuotiaan Vincent Onovon tuoreesta jatkosopimuksesta. Nuori nigerialaispelaaja esiintyi mallikkaasti Interin keskikentällä kauden aikana pelaten 26 ottelua avauskaudellaan, joissa hän teki kolme maalia.
Ensi kauden joukkueen rakentaminen on siis jo aloitettu ja uusia hankintoja peräänkuulutetaan.
Tulevat viikot varmasti näyttävät, keiden pelaajien kanssa solmitaan jatkosopimuksia ja ketkä lähtevät toisaalle jatkamaan uraansa.
Uusi toppari tarvitaan paikkaamaan Massen jättämää aukkoa. Suomalainen palaaja olisi paras kommunikoinnin kannalta, jotta topparipari ja maalivahti muodostaisivat Bermudan kolmion, johon vastustajien kaikki hyökkäykset tyrehtyisivät. Voisiko Kiiko pelata topparina? Jos näin olisi, niin pelaisiko Marinkovic vasemmassa laidassa ja Kuutti oikeassa laidassa? Vai jatkaako kumpikaan ensi kaudella Interissä? Pänä vasemmaksi pakiksi/laitalinkiksi? Voisiko vanhan tutun Obilorin saada meille? Hänellä lienee poronmunanpurijoiden kanssa edelleenkin sopimus voimassa ensi kaudeksi, mutta jos hän haluaisi siirtyä kesken sopimuskauden Interiin ja Inter haluaisi hänet, niin voisiko hänet saada ilman siirtokorvausta? Voisiko vanha Rollolainen Merkkari toimia tässä kätilönä ja junailla asiat sopivasti?
Entäpä keskikenttäpelaajat; toisen polven sinimusta Forss pelannee kymppipaikalla, ellei MÓ jatka sopimustaan. Olisiko Arska sitten keskikentän timantin alasakaran puolustavassa roolissa? Keskikentän laidoille Vincent ja da Costa? Jatkaako Diogo vai ei, ken tietää?
Kärkeen siis Sirbi ja kaksi uutta hyökkääjää, mutta mistä ja ketkä? Voisiko Suur-Kouvolasta löytyä sopivia, jos siellä joutuvat supistamaan rosteriaan? Hyökkääjällä tulisi olla hyvät raamit, jotta meillä olisi ilmatilassa toinenkin uhka Sirbin lisäksi.
Avoimia kysymyksiä siis riittää lähes loputtomasti. Toivottavasti viime kauden pelaajien jatkosopimuksista ja lähdöistä tiedotetaan ripeästi asioiden selvittyä, niin palapelin aukot selviäisivät ja tarvittavien palasten etsintä pääsisi kunnolla vauhtiin.
Elämme jännnittäviä aikoja.