Turun Sanomat

Yleistä keskustelua.
Jarmo
Viestit: 1192
Liittynyt: 12 Huhti 2010 11:34

Re: Turun Sanomat

ViestiKirjoittaja Jarmo » 03 Touko 2015 13:17

3.5.2015 TS:n nettiversiosta:


Jazzin syvin olemus kävi selväksi TPS:lle


Kari Peitsamon loistavalta debyyttialbumilta löytyy useampia viisauksia eilisen Ykkösen avauspeliin Yläkentällä. Jazzin syvin olemus ei jäänyt todellakaan TPS:lle tuntemattomaksi, vaan porilaiset puskivat keskityksistä kaksi kaappia. Jazzin pelin yksinkertainen resepti olikin Nokian suuren pojan tyyliin Stop, Shake, Honey, Go. Siinä, kun Jazz meni pääpalloihin, kuului Osasto 440:n tapaan outo jytinä ja TPS:n viimeistelytehot olivat kuin biisistä Soft Ice.

Porilaiset on aina tiedetty kovapäisiksi, mutta muuten hyvin keskityspalloja katkonut TPS:n topparipari Rasmus Holma–Mikael Liespuu jäi ratkaisevasti juuri kaksi kertaa kakkoseksi, sillä tuloksella, että TPS:n ainoa porilainen, maalivahti Oskari Forsman, joutui toteamaan ottelun jälkeen porin murteella, että kyrsii.

Jazzin maalivahtia Lauri Pirhosta ei puolestaan kyrsinyt, vaan hän oli ottelun Ahmed Ahne, joka oli TPS:lle enemmän kuin ilkeä napatessaan kaiken kiinni.

Forsman ja Pirhonen ovat molemmat Jazzin kasvatteja, mutta samassa joukkueessa he eivät ole koskaan pelanneet. Pirhonen pelasi Jazzin paidassa liigaa jo 2003-04, mutta Ykkösen pelejä 30-vuotiaalla maalivahdilla on tilillään paljon enemmän, sillä hän on pelannut Ykköstä myös PoPassa ja KTP:ssä.

Kun Pirhonen aikoinaan aloitti Jazz-uraansa 2000-luvun alussa, Jazzin maalissa pelasivat niihin aikoihin Turussakin uraa tehneet Jyrki Rovio ja Sami Sinkkonen.

Porilaiselle Pirhoselle erityisen makea paikka oli tietysti myös se, että Jazz onnistui pitämään täysin pimennossa TPS:n raumalaistaustaisen pelaajan Jussi Aallon.

Kirjoittaja: Jari Welling

Wellingille ja mainiolle kirjoitukselle megapropsit :lol:
Jarmo
Viestit: 1192
Liittynyt: 12 Huhti 2010 11:34

Re: Turun Sanomat

ViestiKirjoittaja Jarmo » 23 Heinä 2015 09:44

Päivän TS:n nettilehdestä:


Interin europelin maksetut tuomarit jäivät ilman rangaistusta

Urheilu|Turun Sanomat 4:55

Interin europelin lopputulosta kaksi vuotta sitten manipuloineet armenialaiserotuomarit jäivät lopulta ilman rangaistusta, vaikka he tunnustivat sopineensa ottelun järjestämisestä.

Ottelun päätuomarin Andranik Arsenyanin ja avustavan erotuomarin Hovhannes Avagyanin katsottiin myös Armeniassa syyllistyneen rikoksiin, mutta heidät armahdettiin ennen kuin tuomio ehdittiin antaa.

Armenian parlamentti hyväksyi syksyllä 2013 armahduslain, jossa kaikki tutkinnassa olleet rikokset hylättiin, jos niiden rangaistus olisi enintään kolme vuotta vankeutta. Lain avulla myös tuomarit pääsivät vapaaksi.

Suomessa kihlakunnansyyttäjä Petri Rautio teki puolestaan päätöksen esitutkinnan rajoittamisesta, koska kaksikkoa ei olisi todennäköisesti luovutettu Suomeen tuomittavaksi. Lisäksi oli mahdollista, ettei heitä olisi voitu lainkaan syyttää rikoksesta, josta Armenia oli jo tuomarit vapauttanut.

TS–HARRI AHOLA
RaivoRoosna
Viestit: 90
Liittynyt: 06 Huhti 2010 22:01

Re: Turun Sanomat

ViestiKirjoittaja RaivoRoosna » 12 Syys 2015 22:25

Jarmo kirjoitti:Päivän TS:n nettilehdestä:


Interin europelin maksetut tuomarit jäivät ilman rangaistusta

Urheilu|Turun Sanomat 4:55

Interin europelin lopputulosta kaksi vuotta sitten manipuloineet armenialaiserotuomarit jäivät lopulta ilman rangaistusta, vaikka he tunnustivat sopineensa ottelun järjestämisestä.

Ottelun päätuomarin Andranik Arsenyanin ja avustavan erotuomarin Hovhannes Avagyanin katsottiin myös Armeniassa syyllistyneen rikoksiin, mutta heidät armahdettiin ennen kuin tuomio ehdittiin antaa.

Armenian parlamentti hyväksyi syksyllä 2013 armahduslain, jossa kaikki tutkinnassa olleet rikokset hylättiin, jos niiden rangaistus olisi enintään kolme vuotta vankeutta. Lain avulla myös tuomarit pääsivät vapaaksi.

Suomessa kihlakunnansyyttäjä Petri Rautio teki puolestaan päätöksen esitutkinnan rajoittamisesta, koska kaksikkoa ei olisi todennäköisesti luovutettu Suomeen tuomittavaksi. Lisäksi oli mahdollista, ettei heitä olisi voitu lainkaan syyttää rikoksesta, josta Armenia oli jo tuomarit vapauttanut.

TS–HARRI AHOLA
Oikeus on voittanut taas. :shock:
I´ll fight to the very end!
-William Booth-
http://www.youtube.com/watch?v=PyVtDJ5wgJY
Jarmo
Viestit: 1192
Liittynyt: 12 Huhti 2010 11:34

Re: Turun Sanomat

ViestiKirjoittaja Jarmo » 31 Maalis 2016 18:41

Hihihihihihihihihih :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol:

Turun Sanomat 17:00

FC TPS on ajautunut vakaviin talousvaikeuksiin. Joukkueen budjetissa on niin suuri vaje, että edessä saattaa olla vetäytyminen jalkapallon Ykkösestä, ellei lisärahoitusta löydy nopeasti. Ykkösen kausi alkaa reilun kolmen viikon kuluttua.

Seurassa ollaan sillä kannalla, että kautta ei aloiteta, ellei näytä siltä, että on varaa pelata se loppuun.

– Meillä on ollut vankka usko ihan näihin päiviin asti, mutta nyt näyttää haastavalta, että pystyisimme viemään kauden loppuun. Emmekä halua lähteä siihen, että aloitamme kauden tietämättä, että se pystytään pelaamaan loppuun, sanoo FC TPS oy:n hallituksen puheenjohtaja Niklas Österlund.

TPS:n tämän kauden budjetti on noin 650 000 euroa. Budjetoiduista tuloista puuttuu edelleen lähes puolet.

– Tilanne on todella vakava, Österlund sanoo, mutta vakuuttaa, että vielä ei ole annettu periksi.
Jarmo
Viestit: 1192
Liittynyt: 12 Huhti 2010 11:34

Re: Turun Sanomat

ViestiKirjoittaja Jarmo » 31 Maalis 2016 20:13

Ja Iltasanomat jatkaa samasta aiheesta:

TPS:n uhkauksella voi olla rajut seuraukset – rangaistus ulottuu jopa 2020-luvulle

Jos TPS jättää kauden väliin, paluu samalle sarjatasolle on mahdollista vasta viiden vuoden päästä.
TPS on ajautunut pahoihin talousvaikeuksiin. Turun Sanomat uutisoi tänään, että seura harkitsee vetäytyvänsä muutaman viikon päästä alkavasta Ykkösestä. FC TPS:n hallituksen puheenjohtaja Niklas Österlund ei ole varma, pystyykö seura pelaamaan kautta loppuun.

TPS on Suomen toiseksi menestynein jalkapalloseura, mutta se on tehnyt viime vuodet raskaita taloudellisia tappioita. Tilikaudet 2013 ja 2014 toivat yhteensä yli 760 000 euron tappiot. Ilta-Sanomien tietojen mukaan viime kauden tappio on noin 130 000 euroa.

Jos perinteikäs turkulaisseura luopuu sarjapaikastaan, seuraukset ulottuisivat parhaassakin tapauksessa pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle.

Mikäli luopuminen olisi tapahtunut ennen helmikuun puoliväliä, TPS olisi voinut hakea paikkaa alemmalta sarjatasolta. Helmikuun 15. päivän jälkeen liiton sarjasta vetäytyminen johtaa kuitenkin koviin sanktioihin.

Palloliiton kilpailupäällikkö Peter Lundström ei halua kommentoida TPS:n tilannetta yksityiskohtaisesti, mutta hän antaa esimerkin äskettäin Kakkosen paikasta luopuneesta raaseporilaisesta Ekenäs Sport Clubista.

– ESC:lle ilmoitettiin, että sakko luovuttamisesta on 2 400 euroa, eikä heillä ei ole viiteen vuoteen asiaa samalle sarjatasolle liiton sarjoihin, Lundström sanoo.

TPS:n tapauksessa sama tarkoittaisi alasarjoihin pudottamisen ja sakkojen lisäksi sitä, että paluu Ykköseen olisi mahdollista aikaisintaan 2020-luvulla.

IS ei tavoittanut puheenjohtaja Österlundia kommentoimaan asiaa.
Juppe
Viestit: 501
Liittynyt: 11 Huhti 2010 12:27
Paikkakunta: Åbolandia

Re: Turun Sanomat

ViestiKirjoittaja Juppe » 06 Huhti 2016 22:10

:cry: :shock: :twisted: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: :lol: Ei mulla muuta.
I am nothing but the best.

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa