Joka vanhoja muistaa, sitä nyrkillä nenään, sanoo urbaani sananlasku, mutta siitäkin huolimatta ajattelin sateisen sunnuntai-iltapäivän tylsistyttämänä raapustaa pari riviä muistelua Skotlannin työkomennukseltani armon mestaruusvuonna 2008 ja osin vielä cupvoittovuoden 2009 alkupuolelta.

Asustelin tuonnoin pääosin pienessä rannikkokaupungissa nimeltä Troon Skotlannin vasemmalla reunalla Arranin saarta vastapäätä. Tuossa mukavassa pikkukaupungissa on kaiken muun mukavan lisäksi myös jalkapalloseura FC Troon, jolla on oma, suunnilleen postikortin kokoinen stadion rautatien ja poliisiaseman välittömässä läheisyydessä.

 

Sinnehän piti tietysti karauttaa lauantai-iltapäivänä katsomaan peliä. Maksoin portilla vitosen pääsymaksun ja käppäilin kohti betonirakenteista pääkatsomoa, joka on samalla stadionin paras ja ainoa katsomo. Se maalattiin tyylikkään valkoiseksi ja varustettiin suurella FC Troon- tekstillä silloin, kun Kekkos-Urkki oli vielä nuori. Istumapaikkoja oli 2 ja risat; vanha haalistunut puutarhatuoli, lypsyjakkara sekä joku räjähtänyt putkihässäkkä suoraan masokistin märästä päiväunesta. Päätin jättää katsomon rapistumaan rauhassa ja seisoskelin nurtsilla samoin kuin ne 20 muutakin katsojaa.

Ällistykselläni ei ollut mitään rajaa, kun hokasin joukkueiden tulevan pukusuojasta kentälle. Katsoin kotijoukkueen kentälle järjestäytymistä aivan suu auki ja ajattelin, että ei vittu; ei voi olla todellista! Kundeilla oli exactomundo samanlaiset peliasut kuin Interillä 2007! OK, teksti rinnassa ja seuran vaakuna olivat tietysti toiset, mutta silti.

Peli oli perinteisen kaavan mukaista; pallo laiturille täyteen vauhtiin, keso boxiin ja tyhmä väliin. Oli todella omituista katsoa joukkuetta, joka näyttää samalta kuin oma joukkue, mutta pelaa täysin erilaista peliä ja sitäkin aika kökösti. Kotijoukkue voitti kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi muistaakseni 1-0 tai jotakin. Vierasjoukkueen nimestä ei jäänyt mitään muistikuvaa jostakin kumman syystä.

Oikaisin pelin jälkeen kantapubini kautta kämpille ja Obanin kaupungin hienoimman edustajan kautta saavuttamani henkilökohtaisen valaistumisen ansiosta päätin tutkia asiaa lähemmin seuraavana päivänä.

Sunnuntai-iltapäivän happihyppelyni suuntautui siis takaisin ällistymiseni alkulähteelle. Hyökkäsin suoraan pukusuojarakennuksen avoimesta ovesta sisään ja löysin itseni pienestä kuppilasta. Puolisen tusinaa pöytää tuoleineen ja luukulla suljettu myyntitiski. Katsellessani seinällä olevia valokuvia paikallinen Sepi Sepalus tuli jostakin muusta huoneesta ja ryhdyimme turisemaan seuroistamme ja jalkapallosta yleensäkin.

Muutamassa harmaan eri sävyissä otetuissa valokuvissa näkyi tuttuja naamoja menneisyydestä ja ihmettelin niitä ääneen Sepille. Sain kuulla, että syy tuttuihin naamoihin valokuvissa oli se, että Brasilian maajoukkue valmistautui Troonissa vuoden 1966 MM-kisoihin. Oli todella huimaa ajatella, että seisoskelin samassa huoneessa, jossa silloin aikoinaan olivat Pelé, Rivelino ja muut todella aikansa suuret pelaajat viettäneet aikaansa.

Sepin piti jatkaa hommiaan, joten aloin tehdä itsekin lähtöä. Kiitin Sepiä mahdollisuudestani tutustua heidän tiloihinsa ja turinatuokiostamme. Sepi huikkasi vielä perääni ja pyysi odottamaan vielä hetken ennen lähtöäni. Ajattelin, että mitäs nyt. Skotti-Sepi ilmestyi pienen varastokopin sisältä ja antoi minulle FC Troonin kaulaliinan. Pahoittelin hänelle, että minulla ei ole mitään antaa vastineeksi, mutta hän vain huitaisi kädellään, että mitäs pienistä. Lupasin toimittaa henelle Interin kaulahuivin, mutta olen edelleen sen velkaa hänelle. Täytyy pitää asia mielessä, jos vaikka askelmerkki osuisi joskus uudelleen Trooniin.

Annoin kyllä yhden Interin huivin eräälle hepulle, mutta se onkin sitten jo toisen jutun asia, jos vaikka sadepäiviä osuu viikonlopuille lisääkin.