Fan Fest Brazil

Kas niin, päivän ensimmäistä peliä odotellessa ajattelin raapustaa pari riviä kokemuksistani paikallisväestön keskuudessa. Olen käyttänyt sanaa carioca, joka tarkoittaa Riossa asujaa. Kyseessä on pitkälti mielentilaa ja elämäntapaa määrittävä ilmaus, vaikka jotkut ovatkin sitä mieltä, että ainoastaan äidinmaidon kautta saavuttaa todellisen cariocan elämänasenteen ja viban.

Tästä muutama esimerkki alempana.

Kisojen avausmatsissa olin rannalla kolmen öbaut 18-kesäisen cariocan takana kiikaroimassa peliä. Pieni ja hentoinen neitokainen poikaystävänsä kanssa ja kolmas pyöräkin oli mukana eli poikaystävän kaveri. Joku voi nyt itsekseen ihmetellä, että miten muka tiedän heidän olevan cariocoja? Vastaus on suorastaan lapsellisen helppo ja ilmiselvä.
Kick-offin lähestyessä MC luo henkeä porukkaan julistamalla kaikkien cariocojen olevan yhdessä O Selecaon takana. Kaikki keltapaidat nostavat kätensä ilmaan ja huutavat, edessä seisova nuori neitokainen tietysti myös. MC jatkaa: Fla (Flamengo), neitokainen tuulettaa kädet ylhäällä; MC huutaa Tricolori (Fluminense), neitokainen pitää edelleen kätensä ylhäällä, mutta heiluttaa etusormiaan eieieiei; MC jatkaa Vasco (Vasco da Gama), neitokainen heiluttaa peukkuja alaspäin.
Mahtavaa toimintaa nuorelta neidolta! Näinhän asia menee, maajoukkueen takana ollaan kaikki yhdessä, mutta tiettyjä rajalinjoja ei koskaan ylitetä.

Ennen tätä tapahtumaa olin piipahtanut Fan Fest-alueella olevassa ensiaputilassa hakemassa hoitoa varvastossujeni aiheuttamaan ihon rikkoutumiseen. Olin kävellyt edellisenä päivänä pitkin calcadaota Copacabanalta Lebloniin asti ja takaisin eli ihan oma vika jälleen kerran. Koskaan en näköjään opi.
No, paukautin itseni ensiapurakennukseen ja hokasin olevani ensimmäinen asiakas eli pääsinpäs korkkaamaan edes jotakin näissä kisoissa. Tehokkaan oloinen naislääkäri kysyi ongelmaani ja havaittuaan sen olevan pikku juttu, niin hän ohjasi minut kirjautumaan sisään. Kirjoitin kaavakkeeseen nimeni ja ikäni. Kysyin ikäkohdassa, että saako valehdella? Lääkäri sanoi, että vähäsen saa. Raapustin siihen jotakin ja sitten minut ohjattiin vastaanottotilasta hoitohuoneen puolelle.
Hoitohuone on varsin hyvin varustettu deffasta, tippavehkeistä ja happipulloista alkaen. Minut istutettiin tutkimuspritsille ja lääkäri komensi sairaanhoitajan hommiin. Ja millainen hoitsu sieltä tulikaan, voi veljet sentään! Todella kaunis, pitkä ja hoikka musta nuori nainen, Alexandra nimeltään tuli hoitamaan pikku vammaani. Tässä kohtaa kirosin itsekseni, että miksen vetänyt vaikka puukolla haavaa suuremmaksi, niin tämä ammatillinen kohtaamisemme olisi kestänyt kahta minuuttia kauemmin. Ellei edellä tullut selväksi, niin hänellä on todella kauniit ja puhdaspiirteiset kasvot - hän teki todellakin vaikutuksen minuun.

Olin juuri jotenkuten pääsemässä yli tästä kohtaamisestani, kun päivää vai olikohan se peräti kahta myöhemmin etsin lierihattua suojaamaan kuuppaani keskipäivän auringolta. Kävelin Copacabanan kauppakatua eli Avenida Nossa Senhora de Copacabanaa pitkin kohti Ipanemaa ja katselin kauppojen ikkunoita löytääkseni oikean putiikin.
Kohdalle osuikin eräs pieni kauppa, joka vaikutti lupaavalta eli eikun sisään tutkimaan tarkemmin. Hieman vanhempi myyjätär tuli kysymään, mitä etsin. Pääsimme yhteisymmärrykseen tarvittavasta asusteesta ja hän ohjasi minut lippalakkien luo pienen kassatiskin vasemmalla puolella. Tarvitsin kuitenkin lierihattua eli näistä ei ollut apua. Kassan luona ollut toinen myyjätär osallistui myös keskusteluumme ja jumankauta - toinen todella kaunis, pitkä ja hoikka musta nuori nainen! Hän on hyvin samannäköinen kuin hoitsu Alexandra eli olisikohan kyseessä siskokset? Pitääkin piipahtaa toisenkin kerran tässä liikkeessä kysymässä asiaa.
Tämä neito sanoi minun tarvitsevan aurinkovoidetta ja minä sanoin, että näin on; en ole carioca niinkuin sinä, sinä et tarvitse aurinkovoidetta. Öbaut tähän kohtaan loppui portugalin osaamiseni ja kietämättä hänen olemuksellaankin oli melkoisen mykistävä vaikutus.
Suurimman vaikutuksen minuun teki hänen todella aidon ystävällinen ja mukava suhtautumisensa asiaani ja minuun ei vain asiakkaana, vaan kanssaihmisenä. Tätä on näköjään hieman vaikea pukea sanoiksi, mutta toivottavasti hokaatte, mitä yritän sanoa.

Tämä ystävällisyys on tullut ilmi muutaman muunkin kerran. Piipahdin maanantaina aamulla Botafogon puolella Rio Sul-ostoskeskuksessa vähän kartoittamassa tuliaisiksi kotiin sopivaa pikkukivaa. Löysin hetikohta Mundo Verde-kaupan eli paikallisen luontaistuoteketjun kaupan. Lounarin mukaan sieltä voisi ostaa aurinkovoidetta, joka olisi iholle ystävällisempää kuin nuo muiden ketjujen tuotteet. Etsiskelin hyllyväleissä aurinkovoidetta eli protecao de solia enkä mielestäni löytänyt mokomaa. Oli pakko nöyrtyä ja kysyä nuorelta suklaanruskealta myyjäneidolta apua. Sain kuulla, että apteekista saa ostaa aurinkovoidetta. Kiitin häntä vinkistä ja kiitokseni palkittiin todella aidon ystävällisellä ja lämpimällä hymyllä.

Tähän Rio Sulissa piipahtamiseen liittyy pari muutakin pikku kokemusta.
Katsoin Lounarin kartasta, että paikalle pääsee joko metrolla tai jalan. Etäisyys ei ole kuin ehkä pari kilometriä eli jalanhan tuonne kannattaa mennä. Cardeal Arcoverden metroaseman luota oikealle Ladeira do Lemelle ja siitä Avenida Carlos Peixotolle ja Rio Sul on heti siinä oikealla. Ja eikun menoksi.
Tuskin olin päässyt kääntymään metroaseman kohdalta, kun tajusin Ladeira do Lemen olevan pelkkää ylämäkeä. No, kun leikkiin on ryhdytty ja sillee eli lähdin nousemaan mäkeä tiukassa etukenossa pohkeideni huutaessa armoa jo puolenvälin jälkeen. Purin vain hammasta ja mietin vanhaa sanontaa oppirahoista ja puskin eteenpäin täyttä höyryä. Pääsin kuin pääsinkin yhtä kyytiä mäen laelle ja sitten eikun alamäkeen kohti Botafogoa. Onneksi päälläni oli tekninen T-paita, normaali puuvillainen olisi ollut liisteröityneenä selkääni kiinni enkä olisi kehdannut mennä haisemaan ilmastoituun kauppakeskukseen.
Rio Sul löytyi helposti ja onneksi heti sisäänkäynnin jälkeen siellä on kahvila. Sinne siis ja kylmä guavatölkki kätöseen ja neste kurkkuun. Tästä virkistyneenä lähdin tutkimaan tätä todella suurta ostoskeskusta. Ostin apteekista aurinkovoidetta ja partavaahtoa, koska sitäkään ei näköjään saa normaalimarketista ostaa.
Liikkeitä on todella runsaasti ja piipahdin Niken kaupassa katsomassa tuota uutta kenkää, joita näkee pelaajienkin kisoissa käyttävän. Tarkoitan sitä, jossa on nilkan yli menevä sukan tapainen kiinni kengässä. Löysinkin sellaisen helposti sivuseinältä, joka oli täynnä futiskenkiä eikä sitten mitään muuta. Nappasin sen käteeni ja yllätyin sen uskomattomasta keveydestä. Ellen olisi nähnyt sitä kädessäni, niin olisi ollut vaikea uskoa kädessä olevan mitään - niin kevyt ja ohutta materiaalia kenkä on. Vähän toista kuin aikoinaan itse pelatessani, perskeles vieköön.
Ostoskeskuksen käytävillä oli keskellä väylää suuria kylttejä ja oli aivan pakko mennä tavaamaan yhtä niistä. Täytyy sanoa, että tässä ostoskeskuksessa on kyllä prioriteetit kohdillaan. Kyltissä nimittäin lukee, että Brasilian pelipäivänä koko ostoskeskus suljetaan tuntia ennen peliä ja avataan uudelleen tunti pelin päättymisen jälkeen. Mahtava juttu kertakaikkiaan.

Fan Fest alueellaEilisestä Meksiko-pelistä vielä muutama tunnelmapala ennen aamusuihkua ja kaupungille lähtöä.
Sijoitin itseni aikaisempaa keskemmälle ja hieman lähemmäksi screeniä päästäkseni paremmin keltaisen meren keskelle. Tässä onnistuinkin ja hetken päästä eteeni pieneen tyhjään tilaan tuli 7 hengen seurue; 5 öbaut 15-kesäistä neitoa ja 2 samanikäistä kundia. Piipahdin ostamassa pussillisen suolapähkinöitä ja pullon vettä torjumaan nälkää ja nestehukkaa. Tulin takaisin omalle paikalleni eli kangaskenkieni kohdalle ja istahdin alas mutustelemaan pähkinöitä pahimpaan nälkääni. MC luukutti tulemaan todella rytmikästä ja menevää musiikkia taattuun brassityyliin ja neidot pomppasivat kaikki pystyyn lopettaen kaverikuvien ottamisen hetkeksi ja alkoivat tanssimaan paikallaan. Täytyy tunnustaa, että pähkinät meinasivat mennä useammankin kerran väärään kurkkuun neitojen lantioiden keinuessa silmieni tasalla. Piti oikein pinnistää, että tiirailin vain ja ainoastaan pähkinäpussiani ja kenkiäni.
Sain sitten pähkinät syötyä ja kiskaisin vesipullon tyhjäksi. Eipä aikaakaan, kun piti lähteä kohti öbaut sata metriä takana olevaa bajamajaosastoa. Pääsin kuin pääsinkin luovimaan ihmismassan keskellä ajoissa tyhjennysmestoille, onneksi sopu antaa sijaa täällä suorastaan loistavasti. Ja eikun takaisin kohti kenkiäni. Olin tietysti painanut mieleeni lähelläni olevien ihmisten ulkonäön, jotta löydän takaisin, mutta porukkaa olikin tullut paljon lisää ja tuttuja naamoja ei vain näkynyt, ei sitten millään. Haahuilin ihmisten keskellä ja tiirailin maahan löytääkseni kenkäni, mutta mitään ei näkynyt. Aloin jo ajatella menettäneeni kenkäni, mutta päätin mennä vielä hieman lähemmäs screeniä ja kurvatessani eräästä välistä eteenpäin, hokasin erään tutun naamarin edessäpäin. Pujottelin edelleen sinne päin ja näin kuin näinkin vihreät kenkäni puoliksi hiekkaan hautautuneena. Hyökkäsin kenkieni luo ja aloin etsimään naapureitani ja tuo tyttölauma oli edelleen paikallaan ja eteeni ja viereeni oli tullut öbaut 10 nuorta cariocakundia. Näillä hepuilla oli vauhti päällä ja etenkin suoraan edessäni ollut musta kundi oli todella liekeissä - hän ei pysynyt hetkeäkään paikallaan, vaan koko kroppa liikkui musiikin tahtiin ja hän oli varmastikin syntymähumalassa. Muutaman kerran, kun kohdaltamme meni porukan läpi eteenpäin nuori neito varustuksenaan mikroshortsit ja bikinien yläosa, tämä heppu meinasi revetä liitoksistaan. Mahtavaa meininkiä tältä kundilta.
Yhdessä vaiheessa edestä päin tuli eräs öbaut 25-vuotias argo mukavassa kaljapöhnässä sinivalkoraitalippu solmittuna leuan alta kiinni flägän ollessa selkäpuolella ja hän oli menossa jostakin jonnekin osuessaan näiden 10 cariocan keskelle. Mitä siis tapahtui? Heput muodostivat ringin argon ympärille ja ryhtyivät huutamaan ja tanssimaan ja argo alkoi myöskin veivaamaan valtavaa jatsia siinä ringin keskellä. Tämä kaikki hyvässä hengessä molemmin puolin.
Fiilikset olivat siis kaikilla korkealla pelin alkua odotellessa.
Peli olikin sitten melkoista tunteiden vuoristorataa ja loppuvihellyksen soidessa takavasemmalla ollut öbaut 30 meksikaanin joukko tuuletti voittamaansa tasuria ja me muut olimme hävityn tasurin aiheuttaman masennuksen kourissa.

Lähdin siitä muiden joukossa vaeltamaan ehkä noin 300 metrin matkaa kohti uloskäyntiä. Osa jengistä jäi odottamaan seuraavaa matsia, mutta suuri osa suunnisti kohti uloskäyntiä. Väkimäärästä johtuen alkumatka kuljettiin suoranaisessa ruåtsalaistuntumassa neljän-viiden jonon mataessa eteenpäin kylki kyljessä. MC alkoi toastaamaan ja luukuttamaan menevää musiikkia saadakseen porukkaan uutta henkeä ja kuinka ollakaan; vaikka eteenpäin otettavat askeleet olivat maksimissaankin vain oman jalkaterän pituisia, niin oikealla puolellani ollut parikymppinen neitokainen pystyi silti tanssimaan musiikin tahdissa ja lantio keinui niin että oksat pois!
Latinoilla on kyllä tosiaankin rytmi veressä, tämä ei ole pelkkä kulunut klisee vaan täyttä totta. Brassit, argot, kolumbialaiset, ecudorilaiset, clileläiset, meksikaanit pistävät todellakin jalalla koreasti musiikin vähänkin soidessa - tämä on nähty.

Yritän ensi kerralla hieman summata muiden kansallisuuksien edesottamuksista eli sitä odotellessa:

Sinimusta raivohullu kiittää ja kuittaa. Rio de Janeiro vaikenee - Ultraboyz ei milloinkaan.