Maracanan katsomoss!

Kas niin, unelmani täyttymys jatkui eilen seuraavalla osalla eli Maracanan korkkaamisella. Kyllä sitä oli jo odotettukin, voi veljet sentään!

Aloitetaanpas ihan alusta eli kämpiltä. Tukevan aamupalan jälkeen suihkuun ja pikkuhiljaa valmistautumaan lähtöön kohti Cardeal Arcoverden metroasemaa. Olin niin täpinöissäni, että olin jo sulkemassa kämppäni ovea, kun muistin, että metrokortti unohtui pöydälle. Ja eikun takaisin nappaamaan se taskuun ja sitten vielä dementiataputukset - avaimet, kamera, soittorasia, rahat, matsilippu, aurinkolasit. Kaikki mukana ja menoksi.
Huikkasin hyvät huomenet rakennuksemme ovimiehelle, kuten hyviin tapoihin kuuluu ja ulkoportin sulkemisen jälkeen kurvasin oikealle kohti metroasemaa matsilippu polttaen shortsieni oikeassa etutaskussa. Lippu on sen verran pitkä, että sen yksi kulma pilkisti esiin taskustani ja tarkistin sen taskussa pysymisen useampaan kertaan kolmen minuutin kävelymatkani aikana. Lievää vainoharhaa siis havaittavissa. Kävelyni aikana hokasin, että olin unohtanut heittää Buranat huiviin selkäkipuani torjumaan, vaikka näin pitikin tekemäni. En kuitenkaan kääntynyt enää takaisin kämpille, vaan ajattelin Maracanalla varmasti olevan useampikin EA-piste, josta voisin käydä vonkaamassa paikallista buranaa. 
Cardeal Arcoverden metroaseman edessä on pieni aukio, joka oli nyt rajattu metalliaidoilla siten, että normaalista poiketen asemalle pääsi vain yhtä väylää pitkin. Policia Militar-heppuja oli sen verran paikalla, että kenellekään ei tullut mieleenkään lähteä loikkimaan aitojen yli. Metroaseman sisällä oli rajattu neljä kulkuporttia Maracanalle menijöille ja jokaiselta tarkastettiin lippu jo tässä vaiheessa. Ihmettelin tätä itsekseni hieman otsikolla mitä järkeä, mutta sitten tajusin, että matsiin menijät saivat ilmaisen metromatkan  Maracanan asemalle. Hieno kädenojennus Riolta ja tämä sujuvoitti ihmisvirtaa metroasemalla varsin mukavasti.
Sitten vain parin liukuportaikon verran kohti maan keskipistettä ja laiturille seuraavaa metroa odottamaan. Metrojunat kulkevat öbaut 5 minuutin välein, joten tälläkään kertaa ei tarvinnut kauaa notkua laiturilla. Juna tuli ja porukan mukana sisään. Paikalla oli melko paljon belgejä, muutamia Igoreita ja sitten meitä muita kansallisuuksia loput. Juna oli vielä tässä vaiheessa aamupäivää varsin tyhjä, mutta parempi olla ajoissa paikalla, kun viimeisessä hädässä pyrkiä paikalle.
No niin, osa porukasta jäi jo yhtä asemaa aikaisemmin pois junan kyydistä, mokomat amatöörit, mutta itse menin tietysti Maracanan asemalle asti. Liukuportaat ylös ja oikealle kohti uloskäyntiä ja samalla tuo jalkapallon pyhättö jo näkyykin kattorakenteidensa osalta. Aseman ulkopuolella istui yksi virkailija lentopalloerotuomarin jakkaralla ja julisti PA-laitteensa avustuksella suunnistusohjeita kohti stadionia. Hieman turhaa omasta mielestäni, mutta varma on tietysti varmaa. Stadionille vie yksi leveä betoniväylä, joka kurvailee ja laskeutuu kohti maan kamaraa stadionin edessä.
Tässä vaiheessa otin jo lipun pois taskustani, koska edessä oli useampi ja melkoisen tiheä rivi Policia Militar-heppuja, jotka kollasivat jokaiselta lipun, jotta asiaankuulumattomia ei pääsisi stadionalueelle. Pääsin kuin pääsinkin näiden linjojen läpi ja sitten olikin edessä tyhjää väylää laskeuduttaessa kohti stadionin portteja. Opasteet olivat varsin hyvät alkumatkalla eli löysin helposti reitin kohti A-porttia. Sen jälkeen olikin erittäin hyvät opasteet hospitality-porukalle eli niille pelleille, jotka eivät ole ostaneet itse omaa lippuaan. Meille muille ei tässä kohtaa opasteita ollutkaan, mutta kun kurvasin tasan eri suuntaan kuin nuo siipeilijät, niin löysin helposti metalliaidoista tehdyn siksak-väylän, josta pääsi varsinaiselle sisääntuloportille. Ensin läpi metallinpaljastimesta ja sitten taskuista pois kamera ja soittorasia ja uusi skannaus käsiskannerilla. Ei piipityksiä, skanneritäti nosti peukun ylös, minä pistin kamani takaisin taskuihini, peukku ylös ja hymy skanneritädille ja eteenpäin stadionin sisään.
Maracana ennen ottelun alkuaLipussani luki level 5 eli betoniluiskaa ylöspäin niin pitkälle, kuin luiskaa riitti. Luiskan yläpäässä oli näköjään ambulanssi, mutta en mennyt kuitenkaan sieltä vonkaamaan kipulääkettä, vaan ajattelin jostakin löytyvän vielä toisen EA-pisteen. Sitten silmät kohti opastetta, pitääkö kääntyä vasemmalle vai oikealle, jotta pääsen oikeaan katsomolohkoon eli 502. Näköjään vasemmalle eli sinne siis ja jatko olikin helppoa kuin heinänteko. Oikeasta lokerosta sisään katsomoon riville R ja jakkaralle 14. Neljäs rivi ylhäältä ja silti erinomainen näkyvyys kentälle. Istahdin alas ja annoin katseeni kiertää ympäri stadionia. On se vain aivan jumalattoman upea mesta! Ovaalin muotoinen katsomo, ei mitään näköesteitä missään, 4 isoa screeniä katon lipassa kiinni, iso mesta ja silti aivan uskomattoman avara! Istuin paikallani aivan typertyneenä tästä kaikesta ja juuri sillä hetkellä tajuntaani upposi oikein kunnolla ensimmäisen kerran, miksi olen Rio de Janeirossa ja nimenomaan nyt. Tätä olen odottanut pikkupojasta saakka - Maracana!!!
OK, paikalliset kutsuvat tätä virallisesti nimellä Novo Maracana ja tottahan se onkin. Tämä on uusi stadion, mutta minulle Maracana on Maracana ja monelle cariocallekin asia on näköjään juuri näin. Tällä samalla maapläntillä stadion on seissyt aina ja täällä ovat pelanneet kaikki suuret - Didi, Vava, Garrincha, Pele, Rivelino, Zico, Socrates, Romario, Bebeto, Ronaldo, Ronaldinho ja lukuisat muut, joita en nyt pysty muistamaan.
Havahduin tästä nappaamaan muutaman kuvan ja samalla hokasin, että selkääni ei kivistä enää lainkaan. Johtuiko tämä jakkarastani vai Maracanan hengestä vai jostakin muusta - samapa tuo, kunhan lihaskramppini oli hävinnyt. Tästäkin onnellisena kaivoin esiin kotinurkkieni metroasemalta kauniin neitokaisen kätösestä saamani Globo-sanomalehden kisapainoksen ja ryhdyin tavailemaan sitä. Öbaut kolmasosa lehden sisällöstä koski O Selecaota, luonnollisesti, mutta muistakin lähipäivien ajankohtaisista joukkueista oli runsaasti varsin mielenkiintoista tarinaa.

Maracanan katsomoaStadion alkoi täyttymään ja kick-offin hetki lähestyi. Hyökkäsin vielä snagarille ja ajattelin tempaista tuulensuojaan tuplajuustoburgerin ja Brahman, mutta mitä helvettiä - maksuvälineenä käy vain Visa! Käteisellä sai vain katsomossa kierteleviltä myyjiltä poppareita ja jäätelöä. OK, Visa on yksi kisojen virallisista sponsoreista eli toisaalta asian ymmärtää, mutta toisaalta sitten taas ei. Oppirahoja tuli taas näköjään vähän makseltua, perskeles vieköön. Ensi kerralla Visa mukaan vinkumaan.
Ai niin, jokaisen varmaan mieltä polttelevaan kysymykseen vastaus; saako katsomossa juoda olutta muovimukista - saa tietenkin, miksi muka ei saisi?
Olikohan virallinen katsojamäärä 74819 tai jotakin sinne päin; muutamia vapaita jakkaroita oli omassa katsomolohkossanikin ja toisen puolen katkarapukatsomo lähes kokonaan. Raaka fakta on, että Belgia - Venäjä-matsi ei ole niitä kisojen kiinnostavimpia matseja, vaikka alkulohko olikin ennen pelin alkua vielä täysin auki.

Minusta katsottuna etuvasemmalla toisessa päädyssä oli kolme belgikeskittymää ja laitimmaisin niistä alkoi huutamaan Mexico, Mexico, Mexico ja he lähettivät vanhan kunnon meksikolaisen aallon liikkeelle kiertämään stadionin ympäri. Oli upeaa seurata, kun aalto kiersi ympäri Maracanaa ja jännityksellä seurata sen lähestymistä oikealta. Sieltä se tulee - ylös penkistä ja kädet ylös - ja takaisin istumaan. Aalto etenee takaisin belgeihin ja he lähettävät sen toiselle kierrokselle. Sieltä se tulee taas - ylös penkistä ja kädet ylös - ja takaisin istumaan. Kaksi kierrosta riitti tällä erää. Oli upeaa olla tällaisessakin mukana oikein suurella stadionilla ja nimenomaan Maracanalla ja MM-kisoissa. Mahtavaa!

Matsi päättyi aikanaan ja pienen odottelun jälkeen lähdin suunnistamaan takaisin kohti metroasemaa. Tällä kertaa näitä lentopalloerotuomarin jakkaralla istuvia tiedottajia oli kolme kappaletta opastamassa PA-laitteensa avustuksella porukkaa joko varsinaiselle juna-asemalle tai metrolle. Aivan metroaseman edessä oleva heppu julisti paluumatkankin olevan ilmainen eli hieno homma taas.
Porukkaa oli metrossa aika paljon, mutta heti seuraavalta asemalta tuli sisään yhtä paljon porukkaa, kuin junassa oli jo valmiiksi. Tuloksena oli ruåtsalaisten paratiisi. Olin itse aivan vaunun keskellä ovien kohdalla ja siihen jysähti puolisen tusinaa jenkkipelleä. Kundeilla oli todellakin vauhti päällä ja alkava bissenousari oli selviö. Yht'äkkiä kundit keksivät ryhtyä laulamaan ja heti eka biisi oli Gloria Gaynorin I will survive ja jatkossa tuli muutamia muitakin biisejä. Tätähän ei voinut kuin nauraa. Yksi kundeista ei pystynyt pitämään mistään kiinni ja aina junan jarruttaessa ja kiihdyttäessä heppu heilui aivan valtoimenaan niissä rajoissa, jossa siinä tungoksessa pystyi. Tunnelma oli kuitenkin niin hyvä, että kukaan ei ollut moksiskaan asiasta. Aivan upeaa. Parilla ekalla asemalla kukaan ei poistunut eikä kukaan tullut sisäänkään sattuneesta syystä. Centron kohdalla muutama carioca poistui junasta ja jenkit alkoivat huutamaan no, no, don't leave, come back, c'mon! Älkää pilatko hyvää tungosta! Jenkkejä oli näköjään kaksi eri porukkaa ja toinen jengi oli kotoisin Bay Arealta eli San Franin liepeiltä ja toinen kööri Isosta Omenasta. Ja ei, nyt en tarkoita sitä ostaria Espoossa. Tämä teille pikku viisastelijoille siellä kotikatsomoissa.

Paukkasin itse pois junasta Botafogon asemalla, jossa pitää vaihtaa toiseen metrolinjaan, joka menee aina Ipaneman kaukaisempaan päähän saakka. Kuulin asemalaiturilla kuitenkin virkailijan keskustelevan jonkun kisaturistin kanssa ja tuo juna, josta itsekin poistuin, meni kuitenkin poikkeuksellisesti suoraan Ipanemaan saakka. Samapa tuo, seuraava juna tuli puolen minuutin päästä ja se oli varsin tyhjä verrattuna aikaisempaan junaan. Karautin sillä yhden asemanvälin omalle kotiasemalleni ja nousin vatsa kurnien maan pinnalle.
Policia Militar-heppuja oli edelleen paikalla runsaasti ja hokasin vasemmalla puolellani olevan metalliaidan takana viisi Policia Militar-heppua, joilla oli normaalin nuoriso-ohjaaja+käsiasevarustuksen lisäksi vielä jokaisella Heckler&Koch MP5-konepistooli. Tällainen kuularuisku ulkoistaa 9-millisiä metallinkappaleita sen verran tehokkaasti, että tunnelma oli hyvinkin rauhallinen ja seesteinen.

Kello oli tässä vaiheessa öbauttiarallaa viiden paikkeilla ja nälkä oli tosiaan hirmuinen. Lähdin suunnistamaan suoraan kohti lihapatoja, mutta tästä lisää seuraavalla kerralla.

Sinimusta raivohullu kiittää ja kuittaa. Rio vaikenee - Ultraboyz ei milloinkaan.