Maracanan hattueleganssia

Kolmas käyntini Maracanalla tuntui jo siltä, kuin menisin omaan kotiini. Jotenkin tuntuu jo näin nopeasti siltä, että kyseessä on tosiaankin toinen kotistadionini oman ja rakkaan Veritaksen rinnalla. Ymmärrän hyvin, että teistä lukijoista tämä vaikuttaa vähintäänkin kummalliselta ja joistakin ehkä jopa elvistelyltä. Voisin itsekin olla tätä mieltä, jos joku kertoisi asian minulle näin. Totuus kuitenkin on, että Maracana on jättänyt minuun niin lähtemättömän vaikutuksen, että se on tosiaankin minulle toinen kotini täällä Riossa.

Menin tällä kertaa ajan puutteen vuoksi ilman alkuvalmisteluja suoraan omalle paikalleni eli koska paikkani oli tällä kertaa D-lohkossa aikaisempien käyntieni A-lohkosta poiketen, niin kiersin metroasemalta lähtien lähes koko stadionin ympäri ohittaen myös tuon viimekertaisen tankkauspaikkani stadionin liepeillä. Ensikertalaisia oli näköjään paikalla melkoisen paljon päätellen valokuvia pysähtymään ottavien määrästä.
Paikkani oli aivan rivin päässä portaikon vieressä, mikä tarkoitti myös oppaana toimimista. On se kumma, miten aikuiset ihmiset eivät osaa omin voimin löytää oikeaa katsomolohkoaan istumapaikastaan nyt puhumattakaan. No, samapa tuo; meitä on moneen junaan.

Ottelun aloitussessiotPelistä ei sitten olekaan juuri sanottavaa muuta kuin ihmetellä patonginpurijoiden pakonomaista tarvetta pelata pallo vitosen viivalle, josta bratwurstinpurijatopparit siivosivat pallon toisaalle kerran toisensa jälkeen. Missä olivat kaukolaukaukset? En olisi halunnut oikeastaan kummankaan pääsevän jatkoon, mutta parempi näin. Mieluummin sittenkin bratwurstinpurijat, olenhan itsekin lihansyöjä.

Pelin jälkeen kiireenvilkkaa ulos ja Sao Cristovaon metroasemalle ja kohti Copacabanaa katsomaan Brasilian peliä. Näin muuten Maracanan vieressä olevan Fan Zonen stadionin antaman lintuperspektiivin ansiosta. Tämä Fan Zone on siis kuitenkin olemassa, mutta sisäänpääsyreitti sinne on edelleen epäselvä.
Ihmisvirta vie minut mukanaan asemalle ja laiturille odottamaan junaa. Sieltähän se jo tuleekin, mutta aivan umpitäynnä porukkaa; sinne on aivan turha edes yrittää mahtua mukaan. Seuraavassa junassa onkin jo tilaa, mutta kun laumamme hyökkäsi junaan sisään, niin sitten se olikin vuorostaan täynnä kuin nuijalla lyötynä. Taas olisivat börjeilijät olleet onnessaan. Onneksi muutama carioca jäi pois kolmella asemalla matkan varrella, niin tuli edes hieman tilaa. Amatöörit poistuivat junasta Botafogon asemalla, jossa normaalisti pitääkin vaihtaa metrolinjasta toiseen Ipaneman suuntaan päästäkseen. Me jo paatuneet metroilijat osasimme tulkita junan oven yläpuolella näkyvää linjakarttaa, jossa valoin ilmoitetaan junan eteneminen asemalta toisella. Siitäkin käy ilmi, että pelipäivinä pääsee yhdellä ja samalla junalla Maracanalta Ipanemalle ilman vaihtoa.

Maracanan yleisöäLopultakin tulimme omalle metroasemalleni ja suorinta tietä ja ihmisvirran sanelemaa vauhtia kohti rantaa. Tällä kertaa ylläni oli Interin tummansininen paita ja jossakin Nossa Senhoran ylittämisen jälkeen pari nuorta cariocaheppua alkoivat suut virneessä huutelemaan minulle Francia, Francia ja heiluttelemaan alaspäin käännettyjä peukaloitaan. Interin paidan sinisen sävy on tosiaankin ikävän lähellä sammakoidensyöjien erään kannatuspaidan väriä. En kuitenkaan häkeltynyt tilanteesta, vaan nauroin kundeille, osoitin sormella Interin logoa ja sanoin: sou finladés. Kundit nostivat heti peukut ylös ja alkoivat pyytelemään anteeksi. Sanoin kundeille: tudo bem ja näytin peukkua ylös. Tilanne onnellisesti ohi ja matka jatkui. Väkeä oli paikalla tuhatmäärin ja koko Avenida Atlantica oli yhtä sirkusta, olihan Brasilian pelin alkuun enää noin tunti aikaa.
Luovin Avenidan yli ja hiekalle kohti Fan Fest-aluetta. Alueen sisääntulossa oli melkoinen avohärdelli ihmisiä ja suma vain seisoi paikallaan. Menin mukaan joukkoon tietenkin, ainahan yksi heppu mukaan mahtuu.

Menin niin pitkälle, kunnes edessä oli lähes läpitunkemattoman tiivis ihmismassa. Iskin käsijarrun kiinni ja katselin suoraan edessäni olevaa perheryhmää. Viisikymppinen isoäiti, hänen reilu kaksivitonen tyttärensä ja tyttären kolme pientä lasta. Kaksi tyttöä ja yksi poika. Poika oli näköjään keskimmäinen katraasta. Nuorin tyttö oli vajaa kolmevuotias ja aivan syötävän suloinen, voi veljet sentään. Ihastelin tummansuklaanruskean pikkuneidin korkkiruuvikiharoita, jotka hänen äitinsä oli hänelle aiemmin tänään tehnyt. Kevyt silmämeikkikin oli näköjään tehty aivan äidin mallin mukaan. Mitä isot edellä ja sitä rataa. Kosketin hieman sormillani pikkuneidin pehmeitä kiharoita ja ihastelin niitä oikein ääneen. Aikuiset neidot huomasivat tämän tietenkin ja olivat tyytyväisiä osoittamaani ihastukseen. Maracanan yleisöä
Ihmismassa alkoi liikahtamaan alueen sisäänkäyntiä kohti ja isoäiti nosti nuorimman neidon harteilleen eli kasvomme olivat samalla tasolla hänen kanssaan. Tyttö katsoi minua suoraan silmiin iloinen hymy huulillaan valkoiset hampaat loistaen enkä voinut muuta kuin hymyillä takaisin. Olin niin ällikällä lyöty, etten tajunnut edes ottaa kuvaa hänestä ja koko perheestä. Oikein harmittaa näin jälkeenpäin. Ihmiset liikkuivat kohti aluetta pikku askelin ja isoäiti vinkkasi minulle, että mukaan vaan heidän porukkaansa ihan kiinni, jottei kukaan pääse väliin. Tämä brasilialaisten välittömyys on joka kerran yhtä uskomatonta tällaiselle härmäläiseen luonteenlaatuun tottuneelle. Isoäiti luokitteli minut heti hyväksi tyypiksi eikä muuta sitten tarvittukaan.
Etenimme vielä hieman eteenpäin, mutta sitten matka tyssäsi kokonaan. Porukan edestä joku nosti ylös kyltin, jossa luki ne pelkäämäni sanat lotacao esgotado eli alueen ihmiskapasiteetti oli tullut täyteen ja portit suljettu. Sanoin nämä sanat uusille kavereilleni ja olimme kaikki pettyneitä. Sanoin lähteväni katsomaan peliä toiselta screeniltä, joka on noin sadan metrin päässä Ipanemaan päin. He eivät lähteneet mukaan, koska se alue on liian vaarallinen pienille lapsille. Tiemme siis erosivat tässä ja se harmittaa vieläkin. Nämä olivat oikeasti mukavia ihmisiä ja ovat sitä varmasti vieläkin.

Syöksyin siis soolona kohti tuota toista ihmismerta, joka oli kasautunut hieman pienemmän screenin eteen. Jos Fan Fest-alueella oli täysi kapasiteetti eli 20000 ihmistä, niin täällä oli varmasti saman verran. Kulkiessani ihmisten keskellä etsien hyvää katselupaikkaa ymmärsin hyvin, miksi tämä alue oli liian vaarallinen pienille lapsille. Nuoria aikuisia ja vielä vähän nuorempaa jengiä ja kaikilla perjantaifiilikset päällä. Aika yleinen varustus kolmen hengen porukalle näkyi olevan litran leka Koyak-votkaa ja 3 litran leka guaranaa sekä jäitä. Porukan laidalla meren puolella oli toki muutama kymmenen Policia Militar-heppua täydessä varustuksessa turvallisuutta luomassa, mutta silti tämä alue ja porukka oli melkoisen kaukana Fan Fest-alueen kansasta ja tunnelmasta. Tällä alueella ei ollut mitään juoman- eikä ruoanmyyntipisteitä eikä wc-aluetta eikä lapsiparkkia, mutta palveluita oli toki silti. Porukan joukossa vaelsi styroksilaatikkoheppuja myymässä olutta ja vettä, parikin eri heppua kantoi suurta vatia myyden grillattuja jättikatkarapuja, poppari- ja perunalastumyyjiä oli useita sekä omat suosikkini: caipirinhan ja tequilan myyjät. Ajatelkaa: heppu tekee prikallisen caipirinhoja jossakin sivussa palmun alla (kirjaimellisesti) ja lähtee kyntämään porukan halki tekemään kauppaa. Tai tämä nuori neito: ensin ostetaan päivällä kaupasta muutama pullo tequilaa ja selkärepullinen pieniä muovipikareita ja eikun tienaamaan. Hattua täytyy oikein nostaa tällaiselle yrittäjähenkisyydelle. Kauppakin näköjään kävi; vähän ennen pelin alkua pullo oli melkein täysi ja ensimmäisen puoliajan jälkeen nähdessäni hänet seuraavan kerran pullossa oli enää helmi jäljellä. Maracanan yleisöä
Löysin lopulta itselleni hyvän katselupaikan erään porukan keskeltä. Vaikka tunkeuduin nuoren kaveriporukan keskelle, niin heput eivät hätkähtäneet eivätkä häätäneet minua pois, vaan vilkaisivat vain ja jatkoivat keskinäistä jutteluaan myös selkäni takana olevien kavereidensa kanssa. Tämä ei onnistuisi Suomessa.

Peli alkoi ja 7. minuutilla Thiago Silva jatkaa polvellaan Neymarin antaman kulman sisään - porukka räjähtää iloon ja huutoon. GOOOOOOOLLLLLLLL!!! Hakkaamme yläfemmoja oikein urakalla kundien kanssa ja samalla olenkin jo osa porukasta. Meistä oikealle noin 10 metrin päässä joku ampuu paukkuraketin taivaalle maalin kunniaksi. Arvatkaa huviksenne, jaksoiko raketinampuja kiinnostaa Policia Militar-kundeja? Oikein arvattu, ei pätkääkään. Pitäähän ihmisten saada juhlia maalia. Thiago Silva on muuten kuudes Brasilian kapteeni, joka on tehnyt maalin MM-lopputurnauksessa.
Dumari viheltää pilliinsä ja ensimmäinen puoliaika päättyy. Porukka kohottaa fiilistään entisestäänkin ja nestetankkaus jatkuu, ei tosin minulla, koska söin Maracanalla lounaaksi vain tuplahodarin colalla. Jos olisin tyhjään vatsaan alkanut napostella vuoronperään caipirinhaa ja tequilaa muutaman Antarctican säestyksellä, niin mistäköhän olisin mahtanut itseni löytää aamulla?
Toinen puoliaika alkaa ja Thiago Silva rikkoo tyhmästi Kolumbian maalivahtia ja on ulkona seuraavasta pelistä. Kapteenin nauhan ottaa varmaankin Julio Cesar ja Dante noussee avaukseen. Pallo menee tässä hässäkässä maaliinkin ja taas raketit paukkuvat, tällä kertaa turhaan. Peli jatkuu ja hyviä paikkoja on kummallakin, mutta vasta Brasilian saama vapaapotku ja David Luisin upea maali räjäyttää porukan uudelleen hurmioon - GOOOOOOOLLLLLLLL!!! Tässä vaiheessa porukassa on hieno paukkurakettienkin luoma  positiivinen tunnelma, mutta se muuttuu täydellisesti Julio Cesarin kaataessa typerästi läpi päässeen Baccan, vaikka David Luis on vielä varmistamassa ja olisi varmaankin selvittänyt tilanteen. Rodriguez pistää pallon pilkulta sisään ja pelin luonne muuttuu täysin - O Selecao vain puolustaa ja odottaa armahtavaa loppuvihellystä. Vaikka meidän kaikkien rannalla olijoiden pitäisi laulaa ja huutaa ilosta johtoasemassa, niin aika hiljaisesta porukasta aistii valtavan hermopaineen ja jännityksen. Miten tässä oikein käy, joudutaanko taas jatkoajalle tai peräti rangaistuspotkukisaan? Jos meillä on tällainen paine, niin millainen se ikinä onkaan O Selecaolla?
Sitten se tapahtuu - Juan Zuniga teloo täysin tahallisesti Neymarin hypäten tämän selkään vauhdilla polvi edellä ja Neymarin kisat ovat ohitse. Tämä aivopierupaskiainen mursi Neymarin alhaalta lukien kolmannen selkänikaman eikä pelin jälkeisessä haastattelussa edes yrittänyt pyytää tekoaan anteeksi, saatanan kusipää! Maracana!
Onneksi sentään muut pelaajat ovat huomattavasti fiksumpia; Messi, Lukas Podolski, Mario Balotelli ja Fabio Cannavaro lähettivät heti Neymarin tilanteen selvittyä viestin hänelle twitterillä toivottaen pikaista paranemista. Myös Pelé lähetti paranemistoivotuksensa Neymarille.
Peli päättyy sitten lopultakin ja helpotuksen tunne on meillä kaikilla sittenkin se päällimmäinen tunne ilon ja riemun tullessa vasta perässä. Kolumbialaiset poistuivat rannalta vähin äänin ja cariocat aloittivat voitonjuhlat. Lähdin itse suunnistamaan kohti kotia nälän kurniessa vatsassa. Porukkaa oli kaduilla juhlimassa  todella paljon; vasta Nossa Senhora oli avoinna autoliikenteelle kaikkien muiden katujen rannasta alkaen olevan suljettuina autoilta eikä niitä olisi sen ihmispaljouden sekaan mahtunutkaan.

Pääsin kämpilleni ja taas oli aihetta yläfemmaan ovimiehemme kanssa. Suihkuun, puhtaat vaatteet ylle ja iltapalalle Cervantesin botecoon. Aina tuttu ja turvallinen peruseväs nenän eteen: file-ananassandwich ja chopp huuhtelemaan se alas. Ensimmäinen annos meni ihan raakaan nälkään ja janoon; toisesta mokomasta ehdin jo nauttiakin ja silmäilemään todella iloisella tuulella olevia ihmisiä.
Vatsa täynnä ja hyvä maku suussa laskun maksamisen jälkeenkin kohti kotia ja tämänkertaista tilitystä naputtelemaan.

Sinimusta raivohullu kiittää ja kuittaa. Rio vaikenee - Ultraboyz ei milloinkaan.