Fifa Go Home

Kisat ovat sitten päättyneet ja Rio alkaa hiljalleen palailemaan normaaliin talvirytmiinsä. Kisoissa ja niiden ulkopuolella ehti tapahtua kaikenlaista ja kirjoitan niistä jäljempänä muutaman rivin.

Palataan ensin tuohon mielestäni täysin tarpeettomaan pronssiotteluun. Kaksi finaalista pudonnutta ratkoo keskenään kolmanneksi sijoittuvan. Ketä se oikeasti kiinnostaa? Cup-tyyppisessä kilpailussa vain voittaja muistetaan ja häviäjä painuu unholaan hyvinkin pian.
Nähdessäni pronssiottelun munukan ajattelin hiljaa mielessäni, että kukakohan aivopieru on keksinyt pistää juuri tämän oliko se nyt algerialaisen dumarin kuitenkin näinkin mukatärkeään peliin vai oliko tämä osoitus pronssiottelun merkityksettömyydestä? Tämä dumari ei nimittäin vakuuttanut minua edes sitä kuuluisaa vähää alusta lohkovaiheen ottelua dumatessaan.

Peli alkoi ja eipä aikaakaan, kun Thiago Silva joutuu vetämään olkapäästä itkupillisukeltajan rangaistusalueen ulkopuolella nurin, mutta tämä itkupillisukeltaja dyykkaa itsensä turvalleen rangaistusalueen sisäpuolelle. Dumari ei ollut televisiokuvan perusteella lähelläkään tilannetta ja tietysti juuri sillä varmuudella, minkä ainoastaan täydellinen osaamattomuus voi antaa, tämä munukka näyttää rangaistuspotkua! Voi elämän kevät! Rike oli täysin kiistaton, mutta ellei sääntökirjaa ole rukattu aivan viime päivinä, niin rikkeen tapahtumiskohta määrittää vapaapotkun paikan. Ja nimenomaan vapaapotkun paikan tässä tilanteessa.
Pallo pilkulle ja maaliin. Tämä antoi aiheen odottaa peliltä ja dumarilta avustavineen ihan mitä tahansa ja sitähän sitten saatiinkin jokunen tovi myöhemmin. Puukengänkuluttajalle annetaan pystysyöttö laitaan niukkaan, mutta selkeään paitsioasemaan, jota avustava pölvästi ei tietenkään nähnyt, keso keskelle ja David Luizin karmeasta sokkosyötöstä parhaaseen maalintekosektoriin tulee armotta rangaistus. Kaikessa rauhassa, kenenkään estelemättä rauhallinen veto verkon perille ja numerot muuttuivat entistä synkemmiksi.

Kaunis Rio de JaneiroTässä vaiheessa jouduin poistumaan epäviralliselta katselualueelta Copacabanan rannalta kohti asuntoani, koska selkäni ei enää antanut mahdollisuutta seisoskeluun hiekalla. Pysähtelin muutamaan otteeseen matkan varrella olevien botecojen edustalla tarkastamassa tilanteen ja se oli edelleen yhtä murheellinen kuin rannalta lähtiessänikin.
Vaihdoimme pari sanaa ovimiehen kanssa ja päivittelimme hänenkin valvontakameratöllöstään näkynyttä tv-lähetystä. Ei kai kukaan kuvitellutkaan ovimiehen kyttäävän valvontakameroiden kuvia Brasilian pelatessa? Karautin hissillä yläkerroksiin ja avasin töllöni juuri sopivasti puoliajan aikana, kuinkas muutenkaan.
Toinen jakso alkoi melkoisen mitäänsanomattomissa merkeissä, kunnes Oscar vedettiin liukkarilla nurin osaksi takaapäin rangaistusalueen sisällä. Ja mitä tekee tämä kamelin siittämä emämunukka?!? Antaa Oscarille varoituksen sukeltamisesta! Kontaktia ei muka tapahtunut, vaikka taklauksen tehnyt puukenkä kannetaan välittömästi tilanteen jälkeen paareilla pois kentältä ja suoraa tietä pukuhuoneeseen saakka! Ei hyvää päivää sittenkin! Dumaripölvästit siis vaikuttivat hyvinkin vahvasti kahden puukenkäveljeskunnan tekemään maaliin ja torpedoivat täydellisesti Brasilian mahdollisuuden kavennukseen ja pelin kääntämiseen. Kuka umpiluupää FIFApelle keksi laittaa juuri nämä munukat kehiin?
Lopussa tuli vielä yksi lähinnä kosmeettinen maali, joka sinetöi loppulukemat. Kisojen toiseksi viimeinen peli oli päätöksessään.

Seuraavana päivänä oli vuorossa finaali, jossa olisi pitänyt olla eräs täysin toinen joukkue bratwurstinpurijoiden sijaan, mutta siinä tietyssä semifinaalissa kävi kuten kaikki tiedämme.

Lähdin iltapäivällä liikkeelle aikomuksenani haukata jotakin rantakuppilassa ennen peliä, mutta se oli täysin tuhoon tuomittu ajatus. Kansaa oli liikkeellä todella paljon, varmaan kaksi kertaa enemmän kuin yhtenäkään aiempana pelipäivänä. Tämä tarkoittaa siis arviolta noin 60000 ihmisen parveilua rannalla, calcadaolla ja Avenida Atlanticilla. Päätinkin siis kääntyä takaisin ja etsiä jonkin vähän rauhallisemman mestan kuvun täyttämiseen. Löysinkin muutaman korttelin päästä erään lähes aution ravintolan, jossa oli varmaan tusinan verran tarjoilijoita kuitenkin paikalla. Heti ovella oli lappu, jossa luki paikallismurteella, että täällä ei loppuottelu näy. Menin kuitenkin sisään, koska rehellisesti sanottuna finaalimatsi ei jaksanut juurikaan kiinnostaa. Eräs tarjoilija tulikin heti sanomaan, että täällä ei peli näy. Sanoin hänelle, että ei haittaa ja menin lähes peränurkkaan istumaan pöydän ääreen. Tein tilaukseni ja samalla hokasin, että ravintolasalissa oli etuoikealla minusta katsottuna iso nelikulmainen pilari, jonka takana oli yksi öbaut 10 hengen pöytä. Lähes kaikki tarjoilijat istuivat pöydässä syömässä lounastaan tai istuivat tuoleilla pöydän vieressä. Tuossa pilarissa oli myös töllötin siihen kiinni ruuvattuna juuri tuota tarjoilijoiden pöytää ja samalla pilarin takana ovelta katsottuna piilossa ja mitäpä siitä näkyikään; finaalipeli. Ravintolan omistaja oli siis päättänyt uhrata päivän kassavirran tärkeämmän asian edessä.

EducacaoPeli alkoi ja kohta ravintolaan tuli eräs brassipariskunta, joka meni istumaan takanani olevaan pöytään, josta näki töllön vielä paremmin kuin omasta pöydästäni. Tyypit tekivät tilauksensa ja varsinkin tuon pariskunnan karvaisempi puolikas kommentoi pelin tapahtumia vuolaasti ja suureen ääneen taattuun brassityyliin. Tarjoilijat heittelivät vastauksia takaisin ja naurulla ei meinannut olla loppua lainkaan. Sain oman annokseni siirrettyä tuulensuojaan, mutta pönötin jakkarallani siihen saakka, kunnes ensimmäinen jakso päättyi. Pyysin laskun vasta tässä vaiheessa, eihän kundeja sopinut häiritä kesken pelin ja kyllähän itsekin kiikaroin töllön tarjontaa ainakin toisella silmällä.

Lähdin hiihtelemään kohti asuntoani, jonne oli likemmäs puolen tunnin kävelymatka. En siis mitenkään ehtinyt perille ennen toisen jakson alkua, mutta ei hätää. Toista jaksoa oli pelattu öbaut viisi minuuttia, kun ehätin erään snagarin kohdalle. Porukkaa oli jalkakäytävällä tuijottamassa snagarin töllöä, joten käsijarru kiinni tässä kohtaa ja sopivaan väliin ihmisten sekaan ja katse kohti töllöä. Pelissä ei kovin ihmeellisiä tapahtunut ja lisäaika alkoi häämöttämään. Dumarin viheltäessä pilliinsä kolmesti jatkoin kiitoani kohti kotia. Kuljin pitkin Avenida Nossa Senhora da Copacabanaa, joka on vilkas ostoskatu ja liikennettä riittää niin kadulla kuin jalkakäytävilläkin, mutta juuri tänä iltana se oli lähes autio. Kotinurkkiani kohti mennessäni kollasin aina botecojen töllöistä tilanteen, joten pysyin hyvin tilanteen tasalla.
Lopulta kotona ja töllö auki. Alkoi vahvasti vaikuttamaan siltä, että pilkuille mennään, mutta kuinka olllakaan, Saksa teki maalin ja homma oli sitä myöden paketissa. Nyt on tilaaLoppuvihellyksen soidessa pistin töllön kiinni, koska en todellakaan halunnut nähdä pystin nostamista bratwurstinpurijoiden toimesta.

Vaikka olisinkin ehkä hivenen mieluummin suonut argojen voittavan, niin ehkäpä näin oli sittenkin parempi. Tätä mieltä on myös suurin osa brasseista; heillä on vähän samanlainen suhtautuminen argoihin kuin meillä sveduihin. Argojen voitonjuhlinta olisi aivan varmasti vienyt minulta hermot lopullisesti. Argot ovat chilenojen ohella ne rasittavimmat latinot, joita olen täällä nähnyt. Miksikö näin? Argot mennä rymistelevät niin kuin norsu posliinikaupassa. Tämä tuli hyvin ilmi tuossa pronssiottelussa, kun Copalla oli kansaa aivan mustanaan ja epäviralliset kulkuväylät kansan keskellä hyvinkin kapoiset, niin nämä ääliöt menivät juuri lainkaan väistämättä ja jengiä hieman tönien väyliä pitkin edestakaisin.
Cariocat toimivat huomattavan paljon fiksummin; ei niin isoa kundia ja kapeaa kulkuväylää ihmismassan keskellä olekaan, ettei hän onnistu kulkemaan ihmisiä kohteliaasti väistäen ja jos jossakin kohtaa tulee pienikin hipaisu kanssaihmiseen, niin anteeksipyyntö tulee välittömästi. Samaa olen pyrkinyt itsekin noudattamaan; maassa maan tavalla. Pari kertaa on käynyt niin, että olen seissyt paikallani ja hieman muuttanut asentoani niin, että takaa tullut ei ole pystynyt mitenkään väistämään minua. Oikea tapa toimia on pyytää itsekin anteeksi törmäyskaverilta ja sanoa vielä: tudo bem, amigo. Tästä tulikin mieleeni, että sopeutuminen Suomen ihmisvihaamiskäytäntöihin voikin olla kova ja raaka paluu arkeen.

Miksi Brasilian sitten kävi, niin kuin kävi? Yhtä yksittäistä vastausta ei varmasti ole olemassakaan, mutta itse asiaa pohtiessani olen päätynyt kahteen ajatukseen.
Brasilian ei tarvinnut pelata paineellisia karsintapelejä ja tämä vaikutti varmasti joukkuepelaamisen suuriin puutteisiin. Eihän kukaan halua höntsäpelejäkään tietenkään hävitä eli Brasilialla on aina voitto tavoitteenaan, mutta jos peleillä ei ole kuin tilastollista merkitystä, niin kyllähän se väkisinkin vaikuttaa pelaajien suhtautumiseen. Mahtoiko höntsäpeleissä olla aina edes se paras mahdollinen miehistö jalkeilla? Suuret eurooppalaiset seurat ovat kovin haluttomia antamaan pelaajiaan maajoukkueiden käyttöön yleensäkin, saati sitten höntsäpeleihin.
Toinen pointti on sama mitä täälläkin lehdistössä on painotettu eli brasilialaisen pelitavan puuttuminen. Muistan pikkujannuna aina jännittäneeni ennen MM-kisoja, että millainen joukkue Brasilialla on. Tämä oli siis ennen interwebin aikaa, kun ainoastaan lehdestä sai lukea pari päivää ennen kisoja pelaajaluettelon, jossa oli aivan vieraita nimiä. Sitten, kun töllöstä lopultakin näki Brasilian pelaavan, niin sitä voi vain ällistellä. Nämähän pelaavat aivan ihmeellistä peliä! Hehän melkein tanssivat pallon kanssa ja kuinka helppoa kaikki näyttää olevan, pallo tottelee nöyrästi pelaajaa eikä karkaile holtittomasti minnekään. Ja tämä eräskin pitkä ruipelo partasuu, Socrates nimeltään; kantapääkikkaa toisensa perään aivan kylmän viileästi eikä tunnu missään. Tajusin sitten vanhempana, että tällä pelityylillä on oma nimensäkin; jogo bonito.
Jogo bonito loisti poissaolollaan Brasilian pelistä näissä kisoissa ja ainakin minulla on kova pelko siitä, että tuleeko se enää koskaan takaisin.

Lähes kaikki nykyisen maajoukkueen pelaajat pelaavat Euroopassa jossakin suurseurassa ja he joutuvat tietysti pelaamaan sillä taktiikalla, jonka valmentaja määrittää. Jokainen seurapresidentti haluaa seuransa pääsevän kotimaassaan mestariksi ja sitä kautta herkkusieniliigaan tienaamaan suuria rahoja. Tästä seuraa, että brasilialaiset pelaajat joutuvat omaksumaan palkanmaksajansa tietyn pelitavan, joka ei ole sama pelitapa, jolla maajoukkue pelaa tai sen ainakin halutaan pelaavan. Eurooppalaisten seurojen pelitavoissa ei ole suuria eroavaisuuksia, erot syntyvät lähinnä pelaajien henkilökohtaisten taitojen summana ja pelaajien ja joukkueen itseluottamus on avainasemassa. Voittavissa joukkueissa on hyvän itseluottamuksen omaavia pelaajia ja tämän kautta koko joukkueen itseluottamus nousee ja tämän ansiosta joukkue voittaa suurimman osan peleistään. Positiivinen kierre siis.

Kuinka brasilialset ovat suhtautuneet tähän katastrofiin? Semifinaalin aikana oli melkoinen järkytys havaita brassien kääntyvän hyvin voimakkaasti omaa joukkuettaan vastaan ja sarkastiset taputukset kuuluivat asiaan. Kameran ottaessa lähikuvaan Fredin tai Felipaon alkavat voimakkaat herjaushuudot kohti botecon töllöä. Mikään tarjoamani selitys puolustuksen johtajan ja kapteenin sivussa olemisesta ei brasseille kelpaa, he eivät ota niitä kuuleviin korviinsakaan. O Selecao on aina O Selecao, pelaajista riippumatta voitto on aina minimivaatimus.
Brassit siis tuntevat tulleensa petetyiksi oman maajoukkueensa toimesta. O Selecao merkitsee brasseille paljon enemmän, kuin me suomalaiset pystymme koskaan käsittämään. Vaikka itsellänikin oli todella huono ja pettynyt olo, niin se ei ole mitään brassien tuntemusten rinnalla. On sydäntäsärkevää katsoa aivan vierestä, kun nuoren neidon kasvot ovat vääristyneet surun, pettymyksen ja vihan yhdistelmään; kun kyyneleet valuvat vuolaina pitkin hänen poskiaan silmämeikin sekoittuessa poskia koristaneeseen Brasilian lippuun, joka sekin liukenee ja vääristyy kyynelvirran voimasta. Mitä lohduttavia sanoja siinä voi keksiä hänen tuskaansa helpottamaan? Ei mitään, etenkään, kun omakin sydän vuotaa nyt verta valtavan pettymyksen iskiessä tajuntaani.
Poikavuosista asti hellimäni unelma olla Brasiliassa loppuottelun loppuvihellyksen kuuluessa ja nähdä Brasilian kapteenin nostavan pokaalin ilmaan hurmiossa olevan kotiyleisön edessä on murskattu. Lopullisesti. Ikuisiksi ajoiksi. Olo on yhtä aikaa pettynyt, surullinen, tyhjä ja turta. Pääsenkö tästä koskaan täysin yli, sen aika näyttää. Juuri tällä hetkellä se näyttää mahdottomalta.

En malta olla päättämättä tätäkin kirjoitusta FIFAa moittimatta.
Nuo munukkapelleilyt käsittelin jo tuossa aiemmin, joten ei käännetä enää veistä haavassa.
Kaikki ovat varmaankin kuulleet lippuskandaaleista. Ensin uutisoitiin erään korkea-arvoisen FIFApomon hankkineen parikymmentä semifinaali- ja finaalilippua jollekin ystävälleen. Tarkoittaako ystävä tässä mustan pörssin kauppiasta, no aivan varmasti tarkoittaa. Vielä kun muistetaan, että tämän FIFApomon faija on myös ainakin ollut korkeassa asemassa FIFAssa, niin nepotismi näköjään elää ja voi hyvin. Tämä sama faijahan on joskus aiemmin reagoinut julkisuudessa hyvin voimakkaasti kieltäen kaikenlaisen korruption ja mustan pörssin lippukaupan esiintymisen FIFAssa. Se koira älähtää ja pojasta polvi ja sillee.
Tuskin oli pöly ehtinyt laskeutua tämän uutisen liepeiltä, kun jysähti uusi uutinen. Lipunmyynnistä näissäkin kisoissa vastannut brittipaskiainen lykättiin poliisiauton takapenkille epäiltynä laajamittaisesta mustan pörssin lippukaupasta, joka oli toiminut yli 10 vuoden ajan. Että näin.

TykistöVielä kun muistetaan, kuinka FIFAlla on ollut tapana antaa tietyille pomomiehille miljoonabonukset MM-kisavuosina perustuen ei mihinkään muuhun kuin Sepp Blatterin puheenjohtaja-aseman sementointiin haastajia vastaan. Kun asia tuli julkiseksi, niin bonukset poistettiin suurieleisesti ja näyttäydyttiin ylväinä moraalin vartijoina ja korruption kitkijöinä. Kuinka ollakaan, niin samassa yhteydessä ja kaikessa hiljaisuudessa näiden samojen pomomiesten palkkaa korotettiin 100 prosenttia! Onneksi tämäkin on tullut julkisuuteen ja FIFAn sisäinen korruptio päivänvaloon.
Kaikesta tästä voi vetää vain yhden johtopäätöksen: FIFA on läpeensä mätä ja korruptoitunut organisaatio ja tulisi räjäyttää tuhannen päreiksi ja siivota kaikki mätä aines armotta roskapöntön pohjalle.

Tulipahan taas vuodatettua oikein urakalla. Yritän ensi kerralla käsitellä hieman kevyempiä aiheita.

Sinimusta raivohullu kiittää ja kuittaa. Rio de Janeiro vaikenee - Ultraboyz ei milloinkaan.