Costello

Lähdön hetki lähestyy vääjäämättä ja vaikka kotiinpaluu onkin aina hienoa, niin tällä kertaa lähtö on ennätyksellisen vaikea. Olen seikkaillut muutamassakin maassa siellä täällä työni puolesta ja vähän muutenkin, mutta koskaan ei paluulennon lähestyminen ole tuntunut näin ikävältä asialta kuin nyt. Tämä kuulostaa eittämättä kummalliselta, mutta näin asia vain on. Yritän jäljempänä hieman valottaa taustoja tälle väittämälleni.

Saavuin Rioon muutama päivä ennen kisojen alkua ja siinä vaiheessa kisaturisteja ei vielä ollut paikalla juuri nimeksikään. Kaikkialla pystyi aistimaan jännittyneen odotuksen calcadaon reunassa Posto 2:n liepeillä olevan kisasponsorin valmistaman kellon laskemassa aikaa alaspäin kisojen alkuun. Suoritin normaaleja valmisteluja kisoihin liittyen, kuten metrokortin ostamisen, tutustumisretken Maracanan ulkopuolelle ja muutamia pienempiäkin juttuja.
Tutustuin uusiin kotimaisemiini ja kollasin muutamia ravintoloita, botecoita ja kauppoja. Heti ensimmäisenä Riossa herättynä päivänä piti piipahtaa ruokakaupassa hankkimassa jääkaapin täytettä ja kuinka ollakaan, minuutin kävelymatkan päässä Rua Barata Ribeirolla oli eräs supermarket, jota ei kertakaikkiaan voinut ohittaa. Marketin nimi on nimittäin Rede Ultra. Sinne siis ja aikani tämän pienen marketin hyllyväleissä haahuiltuani sain korini täyteen ja kassajonoon pönöttämään. Jonotuksen aikana oli hyvää aikaa lueskella alkoholihyllyn antimien etikettejä. Paikallista vodkaa, tequilaa ja tietenkin cachacaa oli runsaasti tarjolla. Näin täällä; jossakin kaukaisessa maassa muistaakseni vouhotetaan keskioluen kuulumisesta ruokakaupan valikoimaan, hohhoijaa sentään. Hankkikaa elämä, siis ihan oikeasti.
Pikku episodi pitää kertoa tästä ensikäynnistäni Ultrapuodissa. Kassaneito piipittelee ostokseni menemään hihnalla eteenpäin ja kassinpakkausneito lataa ostoksiani muovikassiin. Hän kommentoi niitä sanomalla, että sinulla on varmaan iso perhe. Nauran hänelle ja sanon, että ne ovat kaikki vain minulle. Hän katsoo minua hieman kummissaan, mutta ei sano enää mitään. Ostin muun muassa myslimurosekoitusta ja jogurttia sekä maitoa. Ehkä olisi pitänyt ostaa viisi kiloa punaista lihaa, keissi olutta ja pari pulloa cachacaa, niin siinä olisi ollut tosimiehen ostokset hänen mielestään.
Saapastellesani kotia kohti flipflopit läpsyen en voinut olla ajattelematta, että kuinka hieno vastaanotto tuokin omalla tavallaan oli. En todellakaan näytä brassilta, mutta se ei lainkaan haitannut tuota neitoa. Ilman mitään ennakkoasenteita erilaisuudestani hän kohteli minua kuten ketä tahansa cariocaa.

Ainoa negatiivinen asia, jonka tällä retkelläni kohtasin, oli pesula, jota käytin ensimmäisellä kerralla pesemään kamppeitani. Hinta oli halpa ja palvelu nopeaa eli seuraavana päivänä sain noutaa vermeeni. Vaatteeni oli pakattu melko tiukkaan nippuun ja kääräisty läpinäkyvän muovipussin suojaan. Hieman tökeröä, ajattelin, mutta ehkäpä tämä on paikallinen tapa. Hokasin kotosalla pakkausta purkaessani, että yksi T-paitani oli jäänyt palautumatta. En jaksanut lähteä kinastelemaan asiasta, mutta päätin vaihtaa pesulaa sillä samalla sekunnilla. Pitäkööt tunkkinsa.
Olin tutkinut lähiympäristöäni seuraavaa pyykkikeikkaa varten ja olinkin löytänyt lupaavalta vaikuttavan pesulan nimeltään Lavanderia Princezinha Rua Ronald de Carvalholla. Jos mestan nimi on pikku prinsessa, niin sehän ei voi olla huono asia ja jalkakäytävältä tiirailtuani se näyttikin selkeästi laadukkaammalta kuin tuo aiemmin käyttämäni pesula. Vein siis seuraavan pyykkikasani sinne ja sovimme tuon öbaut kuusikymppisen todella mukavan neitokaisen kanssa, että pestään kilohinnalla ja silitys ei kuulu hintaan ja hinta on tämä ja nouto sekä maksu kolmen päivän päästä.
Päivät vierähtivät ja eikun pyykkejä noutamaan. Sama neitokainen tervehtii minua kuin vanhaa ystävää ja nostaa henkareilla olevat ja muovipussin suojaamat puhtaat T-paitani tiskille sekä toisen muovipussin, jossa ovat muut kuteeni. Kuten sovittua, silitys ei kuulunut hintaan, mutta ei olisi tarvinnutkaan. Ne olivat aivan riittävän sileät jo ilmankin. Aivan eri luokkaa oleva pesula kuin tuo ensin käyttämäni. Hinta oli kalliimpi, mutta palvelun taso kaikinpuolin parempi. Tästä tuli siis vakiopesulani.
Onhan täällä toki itsepalvelupesuloitakin, mutta en kotonakaan istu pesukoneen vieressä vahtimassa sitä, joten miksi ihmeessä tekisin sitä täällä? Paljon parempaakin tekemistä löytyy sille ajalle, kuten vaikkapa katukahvilassa istumista ja ihmisten katselemista.

Kotinurkilta CopalataJouduin vaihtamaan majapaikkaa osittain omasta syystänikin, vaikka suurin syyllinen asiaan on BA:n webbisivu. Yritin aikoinaan varata 16.7. paluulennon, mutta sille päivälle ei muka ollut lainkaan lentoa olemassakaan?!? Ei hätää, 20.7. löytyy paluulento, joten lyödään se päivä lukkoon ja itikka maililla vuokraemäntä Patricialle. Patricia vastaa, että voi räkä; hän on jo päivää aikaisemmin vuokrannut kämppänsä seuraavalle 17.7. alkaen eikä voi enää muuttaa sitä. Jouduin siis keksimään vaihtoehto B:n.
Asuintaloani vastapäätä on hostel Che Lagarto. Tämän ketjun hosteleita löytyy ympäri Etelä-Amerikkaa ja Riostakin jo kolme. Paukkaan sinne ja turisemaan nuoren ja mukavan respaneidon kanssa. Heillä on vain useamman käsiparin yhteishuoneita, mutta Rua Anita Garibaldin Che Lagartossa on kakkosia kylppärillä. Hieno homma, varataan pois ja 10% varausmaksu tiskiin ja vielä 10% alennus normihinnasta, koska tein varauksen Che Lagartossa.

Majapaikkakeissi kondiksessa ja keskittymään kisoihin. Ne menivät, kuten kaikki jo tietävätkin eli ei siitä sen enempää. Kisaturisteja oli runsaasti ja argoja valui Rioon tuhatmäärin viimeisen kisaviikon aikana. Onneksi finaalissa kävi, miten kävi, sillä argojen juhlintaa ei olisi kestänyt sikakaan. Argot ovat sen verran riehakasta porukkaa, että sitä ei jaksa kuin vain pieninä annoksina. Finaalin jälkeen Rio alkoi tyhjentymään kisaturisteista ja elämä palaamaan normaaliin uomaansa.

Ennen kisojen alkamista ehdin piipahtamaan Forte de Copacabanassa maisemia tsiigailemassa ja Confeitaria Colombon suussasulavia antimia nauttimassa. Kisojen lohkovaiheen aikana ei ehtinyt tekemään oikein mitään muuta kuin katsomaan matseja jättiscreeniltä. Välipäivinä ehdin sentään kiipeämään Forte do Lemelle maisemia tsiigailemaan ja Lemen nallenäyttelyä ihmettelemään. Rantakuppiloissa tuli istuskeltua elpymässä kisarasitukselta ja auringon porotukselta. Jostakin syystä osuin aina Costelloon; tämä mesta ei varmaankaan ole paras kaikista calcadaon varrella, mutta askelmerkit osuivat sinne. Olisikohan syynä sangen tuimat caipirinhat, joita siellä tehdään? Mene ja tiedä.
Muita nähtävyyksiä en viitsinyt lähteä katsomaan, koska se ei tuntunut oikein reilulta vaimoani kohtaan. Mieluummin kollaamme ne yhdessä jonakin toisena kertana.

Ipaneman calcadaoKisojen päätyttyä on ollut aikaa hieman pohtia ja sulatella tätä kaikkea. Tietyssä mielessä kisojen seuraaminen on haitannut kaupunkiin tutustumista melkoisesti. Toki tulin Rioon juuri kisojen vuoksi, mutta sittenkin. Copacabana on aika hyvin hallussa, Leme, Arpoador, Ipanema ja Botafogo vähemmän, mutta kyllähän noissakin kaupunginosissa tuli hieman käveltyä tutkimassa mestoja. Riossa on näiden lisäksi vielä hyvin runsaasti nähtävää vaikkapa Lapassa, Santa Terezassa ja Centrossa. Toisella kertaa sitten.

Cariocat ovat niin mukavia ihmisiä, että on aivan pakko kertoa pari pikku juttua heistä ja omalle kohdalleni osuneista asioista.

Semifinaalin jälkeisenä päivänä menin taas viemään säkillisen pyykkiä kantapesulaani ja heti perässäni tuli pesulaneidon ystävä, varmaan reilu seitsemänkymppinen neitokainen juttelemaan kaverinsa kanssa ja he ottivat minutkin juttelurinkiinsä mukaan huolimatta siitä, että en juurikaan saanut suunvuoroa ikäneidon purkaessa sydäntään. Mikä oli aiheena? Jalkapallo tietysti ja etenkin tuo surullinen semifinaali. Felipao sitä ja Felipao tätä ja miksi ihmeessä ja kuinka voi olla mahdollista ja kaikki todellisella suurella tunteella suoraan sydämestä. Ihailin hiljaa mielessäni, kuinka upeaa onkaan kuulla kahden runsaasti elämää nähneen naisen keskustelevan heille molemmille niin tärkeästä asiasta; jalkapallosta ja etenkin O Selecaosta.

Asuinpaikan vaihtopäivän aamuna kävin taas pesulassani, tällä kertaa palauttamassa sieltä saamiani henkareita ja vaatepusseja. En viitsinyt jättää niitä asuntoon, koska siellä oli jo entuudestaan samanlaisia pesulahenkareita enkä myöskään halunnut heittää aivan hyvää ja käypäistä tavaraa roskiinkaan. Ojensin muovikassin tiskin yli ja minut palkittiin todella ystävällisellä ja valoisalla hymyllä. Juttelimme pitkän tovin perheasioista, paluusta Rioon joskus myöhemmin vaimoni kanssa ja uudenvuoden kekkereistä Riossa ja 2016 O-kisoista. Heitimme hyvästit ja hän toivotti minut tervetulleeksi takaisin koska tahansa. Todella upea ja lämminsydäminen ihminen.

Uudessa majapaikassani Che Lagartossa tapahtui heti alkuunsa näin jälkikäteen hauska sattuma. Mukava ja iloinen Gaby kirjasi minut sisään ja antoi huoneen numeron sekä avainkortin. Roudasin kamani yläkertaan ja avasin huoneen oven. Kylppärin ovesta kurkisti joku heppu aivan ihmeissään ja minäkin olin samoissa fiiliksissä. Pyysin anteeksi, suljin oven ja menin takaisin respaan ilmoittamaan ilouutisen Gabylle ja toiselle respahepulle. He olivat kumpikin aivan ihmeissään, tutkivat töllötintä hetken ja sanoivat, että ei voi olla totta. Menimme siis respahepun kanssa takaisin yläkertaan. Koputin kämpän oveen ja se avattiin sisäpuolelta asukkaan toimesta. Respaheppu oli aivan puulla päähän lyöty, vaihtoi pari sanaa espanjaksi asukkaan kanssa ja sitten menimme takaisin alakertaan. Varauksissa oli joku ihme sekaannus, mutta huone järjestyi kuitenkin eli ei hätää. Huoneeni oli aivan kadun varressa ja tietysti öbaut 50 metrin päässä risteyksessä oli joku tietyö ja heput painoivat hommia yöllä rymistellen kaikenlaisilla metelintekomasiinoilla. Sanomattakin lienee selvää, että nukkumatti jäi tulematta sinä yönä.
Aamulla paikan bossi kysyi minulta fiiliksiä ja moittiessani huoneen rauhattomuutta hän järjesti minulle yläkerrasta selkeästi hiljaisemman huoneen eli kaikki hyvin lopulta. LAN toimii periaatteessa vain yleisissä oleskelutiloissa, mutta omassa huoneessani netti skulaa mainiosti. Mukava bonus siis. Parasta kaikessa on ollut se, kuinka sekä tuo respaheppu että paikan bossi kysyivät kumpikin erikseen, onko uusi huoneeni nyt varmasti hyvä.
Ainakin tämän Che Lagarton henkilökunta on todella mukavia heppuja. Gaby on huipputyyppi, hänellä on hyvä huumorintaju niinkuin oikeastaan jokaisella cariocalla on. Koko jengi on todella mutkatonta ja rentoa väkeä, kaikki respatyypit ja bossi myös.

ArpoadorJuttelin tuossa eräänä päivänä erään respaguben kanssa jalkapallosta ja O Selecaosta etenkin ja tässä vierähti puolituntinen hyvinkin helposti. Puhuimme aiemmin O Selecaossa pelanneista pelaajista Pelestä alkaen Romarion ja Rolando Fenomenon kautta Kakaan ja Ronaldinhoon. Gaby seurasi asioita sivusta hymyillen, mutta ei osallistunut keskusteluumme. Kaveri alkoi keräämään kierroksia oikein tosissaan ja sanoi yht'äkkiä, että mennään ulos; näytän sinulle Fredin, hän on tuossa ulkona. Hämmästelin tätä hiljaa mielessäni, mutta seurasin häntä silti portista ulos jalkakäytävälle. Hän meni erään täkäläisen betoniporsaan eli betonimöykkyyn kiinnitetyn muovitötterön luokse ja sanoi, että tämä tässä on Fred. Fred oli yhtä hyödyllinen O Selecaolle kuin betoniporsas. Kovaa ja raakaa tekstiä, mutta näin monet cariocat todellakin ajattelevat.

Brasileirao on taas alkanut heti kisojen päättymisen jälkeisenä keskiviikkona ja Cruzeiro on kärjessä ja kaikkien suosikki eli Flamengo pitää perää vihoviimeisenä. Tänäänkin on kierros eli on kertakaikkiaan aivan pakko venyä johonkin botecoon kiikaroimaan töllöä. Vaikkapa Fluminense vs Santos olisi mukava nähdä.
Brasilia on palaamassa arkeen ja ihmiset odottavat ensin vuodenvaihteen kemuja, sitten tulee helmikuun Carnavao ja sen jälkeen kesä.

Tässä oli muutama päällimpäisimpänä mielessä ollut tapahtuma matkan varrelta. Muitakin on, mutta koska muisti palailee hyvinäkin päivinä vain pätkittäin, niin olkoon tämä nyt tässä.
Nälkä alkaa jo vaivaamaan ja parturissakin pitäisi käydä ja taksi varata ennakkoon kentälle menoa varten ja onlinecheck-in tehdä ja huvila laittaa ja vaikka mitä vielä.

NallenäyttelyOnko retkeni ollut onnistunut? Kisojen lopputuloksesta huolimatta vastaus on kyllä. Rio on todellakin Cidade Maravilhosa.
Olen muutamankin kerran tällä viikollakin istunut Costellossa caipirinhan ääressä nauttimassa iltatuulesta katsellen rantakaistaletta ja siihen murtuvia Atlantin aaltoja, calcadaolla iltakävelyllä tai iltalenkillä olevia ihmisiä ja katukaupustelijoita. Olen miettinyt, että kuinka upeaa tässä onkaan istuskella aivan kaikessa rauhassa. Sitten tajuntaan on iskenyt kuin metrinen koivuhalko, että ei perhana; nämä ihmiset asuvat täällä! Elämä on joskus niin epäreilua.
Jos jollekulle on tullut mieleen itsekin piipahtaa Riossa, niin lopeta jahkailu, myy sohva ja TV ja lähde!

Tämä on siis viimeinen kolumnini näiden kisojen tiimoilta. Kiitokset kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea näitä ajatuksenvirta-tyyppisiä vuodatuksiani, joissa tuskin on juurikaan järjen häivääkään.

Sinimusta raivohullu kiittää ja kuittaa. Rio de Janeiro vaikenee - Ultraboyz ei milloinkaan.