Mietteitä Fanifoorumista 31.3.2012

UEFAn alaisissa kilpailuissa mukana olevilta seuroilta eli FC Interiltäkin edellytetään tästä kaudesta alkaen Supporter Liaison Officerin (SLO) nimeämistä. Muilta seuroilta tätä edellytetään ensi kaudelta alkaen.
UEFA siis vaatii tätä.

Ideaalitapauksessa tämä kannattajien yhteyshenkilö eli SLO olisi joku kannattaja, joka ryhtyy tähän tehtävään ensin talkoopohjalta ja joka sitten hieman myöhemmässä vaiheessa otetaan seuran palkkalistoille hoitamaan edelleen tätä tehtävää, mutta täysipäiväisesti.
Tätä odotellessa ja sillee.

Tälle kohta alkavan kauden alkuun ei ehdi tekemään juuri muuta kuin vain nimeämään tuon SLOn tai SLOt, koska kannattajaryhmiä on 2.

Mitä sitten SLO tulevalla kaudella tekisi?

Ensi hätään eipä oikeastaan juuri mitään. Tärkein heti jalalle saatava asia on yhteyshenkilöluettelon synnyttäminen. Suuri ongelma porukoille tuntui olevan se, että kehen vieraskannattajat ottavat yhteyttä retkeillessään vierasotteluun.

Tämä on tietysti ongelma ja tämän kanssa Risto ja Sirpa ovat joutuneet painimaan UBZ-köörin puolesta jo vuosien ajan. Mehän siis tiedämme jo, keihin ottaa yhteyttä, mutta ajantasaisen ja paikkansa pitävän yhteyshenkilöluettelon aikaansaaminen helpottaisi asiaa varmasti.